Kevään toiseksi viimeinen päivä
istun nurkkapaikalla
hymyile, naura, juttele
Tornado keuhkoputkissani
raakojen oksien sormet riipivät ihoa
sisältä ulospäin
Vilkuilen kellotaulua ahnaasti
yksityisjokeni virratessa
vuolaasti vastapäivään
ja naamioni kestää
aina huomiseen
Pelkään tosin
lämpöhalvausta kasvihuoneen
kulmassa yksin
sillä minuuttieni maraton
juoksi ohi unieni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti