Valokeila päälaellani kuljen
kehdon lailla
siivilöivän lehdon alla
kasteen tunteina sormiani purren
verille asti
valkeaa hohtavaan luuhun
Päivien ankaran loiston vuosikausiksi
suljen raadellut käteni
hienostuneisiin hansikkaisiin ja
mustaa taas vellovan sädekehän
kukkaseppeleen kätköön
Pajusta punoessani kylän pikkulapsille
leluja ja koreja tädeilleen
tulen kerran vihreää visertävällä
joella luoneeksi jotain joka
sammuttaisi kaikki pensaikkopalot
mutta myös tähdet ja sateenkaaret
sekä Auringon ja taivaaksemme
heijastuvan puhtauden sinisyyden
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti