Ikävöin perhelauantaita. Niitä iltapäiviä, joina kaikki puuhaavat omiaan talon avarassa tilassa, mutta ovat kuitenkin yhdessä. Voi olla rennosti, voi olla tekemättä mitään, söydä karkkia pinkistä Ikean muovimukista ja antaa kelata tyhjää, voi ryntäillä salin ja oman huoneen väliä koulutyöstä toiseen hyppien, voi punoa elämää suurempia tulevaisuudensuunnitelmia tabletin takana, voi haudata päänsä Immun turkkiin, voi haistella kalvakkaa talvilauantain sisäilmaa, joka miellyttää kuitenkin enemmän kuin mikään muu. Voi istuskella koko päivän olohuoneessa nauttien vaaleanpunaisesta ilmapiiristä joka hihkuu lauantaita, odotellen Iltaa, joka on kuin pyhä hetki, jaettu viikon kohokohta. Hyöritään keittiössä udellen, mitä isä kokkaa tällä kertaa tai autetaan pilkkomaan pizzanpäällisiä, napsitaan loppuja makeisia kupista, jotteivät ne jäisi liian lähelle iltapalaa pilaamaan ruokahalua, ja kuollaan vähän sisältä, jos joku rikkoo jaetun ilmakehän ja kehtaa poistua tilasta.
Tyttöhypellään saliin kärräten astioita televisiopöydälle kippo kerrallaan. Malttamattomina valmistellaan sillä välin kun isä hoitaa Immun ja käy tupakalla. Ei päästä yksimielisyyteen illan elokuvavalinnasta, kinastellaan hieman, mutta tiedetään, ettei voittajamielipiteellä ole oikeasti väliä ja että on vain ajan kysymys, kunnes joku antaa periksi. Hymyillen vienosti: mulle käy mikä vaan.
Sitten jaetaan sohva ja herkut ja elokuva, ollaan rennoimmillaan, ja kaikki on taas ohi liian pian ja kello kääntyy jo sunnuntain puolelle. Läksyt. Unenpuute. Ilmakehä sirpaleina pitkin lattioita.
Mutta sunnuntai, kaikessa tyhjyydessään, säilyttää h i l j a i s e n arvokkuutensa. Koskemattomista iltapäivän hitaista tunneista ei oikeastaan nauti, mutta niitä arvostaa silti. Lauantai-illan jälkeen kaikki tuntuu vähän mälsältä, ateria on terveellinen ja tylsä eikä kestä tuntiakaan, mielet roikkuvat alaspäin eivätkä koske toisiinsa, ja tila on aivan hiljaa. Kun kello kääntyy seitsemään, tietää pelin olevan menetetty ja arjen hakanneen jo tietoisuuden seinän rikki.
Vaikka istun nyt puutarhassa maassa, kulttuurissa ja elämässä, joista talven pimeydessä ajatukseni ovat aina täyttyneet, ikävöin näitä perhelauantaita.
